Vanhurskautetun elämän epämukavuus

Jokin aika takaperin taistelin taas sellaisten inhottavien vanhojen ajatusten kanssa,jotka olin jo luullut voittaneeni ja jättäneeni taakseni ja olin karmean pettynyt itseeni kun ajattelin,että enkö ole muuttunut yhtään,eikö Kristus ole saanut minussa mitään hyvää aikaan...Tunsin olevani ihan se sama katkera ja lihallinen ihminen,kuin olin ennen uskoontuloa.Onneksi olen jo ymmärtänyt sen,että tällaisissa tilanteissa, niinkuin aina,on paras apu puhua evankeliumia itselleen.Evankeliumihan ei ole vain kääntymättömiä varten,vaan meitä Jeesuksen omia varten,jotta muistaisimme missä perustuksemme on.Jumala ei rakasta meitä koska nyt olemme niin hyviä ja ihania ja onnistuneita,vaan koska Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden ja kärsinyt rangaistuksen meidän synneistämme omassa ruumiissaan ja me saamme siksi olla vapaat ja Jumalan hyväksymät Kristuksen tähden.Näinhän me olemme tulleet uskoon ja näin me uskossa pysymme.Kunnia ei kuulu meille vaan Jumalalle ja Kristukselle!!!Jokatapauksessa oli helpottavaa antaa Raamatun muistuttaa itselleni että vaikka tunsin itseni niin vanhaksi luomukseksi,niin Kristuksessa olen uusi luomus,kaikki on uudeksi tullut,ja kaikki on Jumalasta!
Suuri apu ja lohdutus oli myös artikkeli jonka löysin netistä,tässä siitä katkelma:
THE DISCOMFORT OF THE JUSTIFIED LIFE by Jerry Bridges:
As Paul wrote in Galatians 5:17, "For the desires of the flesh are against the spirit, and the desires of the spirit are against the flesh. For these are opposed to each other to keep you from doing the things you want to do." This is a picture of struggle. Then Peter urged us in 1 Peter 2:11, "To abstain from the passions of the flesh, which wage war against your souls." Notice the war metaphor. There is indeed a guerilla warfare going on in the soul of every believer that causes us a great deal of discomfort. We don't like the struggle, and we especially do not like it when we feel defeated in the struggle.
Unbelievers don't have such a struggle. For the most part, they enjoy their sin or rationalize their sinful attitudes. They feel justified in their self-righteousness, their critical and unforgiving spirits, and their pursuits of pleasure and materialism. Occasionally, they regret the consequences of their attitudes and actions, but they do not see them as sin. There is no guerilla warfare for the unbeliever. They may or may not have conflicts with other people, but there is little conflict within themselves.
Not so with the believer. The moment we trust in Christ as Savior, we are made new creations in Christ. The Holy Spirit comes to dwell within us to animate and empower this new life. He comes to deal with those sinful attitudes and actions, but they don't disappear overnight. They must be, to use Paul's words, "put to death" (Rom. 8:13, Col. 3:5). And that's when the guerilla warfare begins. The flesh-that is, our persistent inclination towards sin, which we have from birth-that generates those sinful attitudes and actions begins to fight back. Romans 7:14-25 helps us understand this internal conflict with the flesh in a helpful way because it describes the experience of a growing Christian who is continually discovering the depths of sin still present in his or her life.
...The second reason I believe Romans 7:14-25 describes the experience of a growing Christian is that it so accurately reflects the experience of any believer who is intentional about his or her pursuit of a holy and Christ-like life. For the reality is, the more mature we become, the more anguish we experience over the difference between desire and accomplishment in our efforts to put sin to death and to put on Christ-like character.
I found I could deal with the reality of the Romans 7 conflict when I realized it was the normal experience of people who are sincere and intentional about spiritual growth.
Again, the reality for every believer is that the more we grow in Christian maturity, the sharper this conflict becomes. The more we understand the perfect will of God, the more we see how far short we come in obeying it. And we should keep in mind that we are not only to joyously obey the moral will of God but we are to graciously submit to the providential will of God-that is, to the circumstances, whether good or bad, that he brings or allows into our lives.One of the most difficult precepts to obey of the moral will of God is found in 1 Thessalonians 5:18: "Give thanks in all circumstances, for this is the will of God in Christ Jesus for you."
The more we grow in Christian character, the more deeply God digs into our inner being to expose the works of the flesh that are still there.
Then in Romans 8:1, Paul assures us that "there is therefore now no condemnation for those who are in Christ Jesus." So, Romans 7:4 and 8:1 say essentially the same thing: God does not look on our struggles against indwelling sin with an attitude of condemnation and judgment because the condemning power of his law has been forever dealt with by Christ.
So we should learn to live with the discomfort of the justified life. We should accept the fact that as a still-growing Christian, we will always be dissatisfied with our sanctification. But at the same time, we should remember that in Christ we are justified. We are righteous in him. There is the familiar play on the word "justification," which means "just as if I'd never sinned." But there is another way of saying that which is even better: justification means "just as if I'd always obeyed." That's the way we stand before God-clothed in the imputed righteousness of Jesus Christ. And that's the way we can live with the discomfort of the justified life.

Joten ylistys Jumalalle tästä taistelusta ja epämukavuudesta,se on hengellisen elämän merkki!!!
Se on vaan välillä todella tylsää olla tällaisessa ristiriidassa omassa sisimmässään,kun taas ympärillä olevia ihmisiä ei välttämättä kiusaa itsessään mikään...ja kun itsekään ei tunne olevansa mikään onnistunut esimerkki Jumalan voimasta,vaan on nimenomaan keskellä taistelua.
Psalmissa 36:2,3 sanotaan:
"Jumalattoman synti kertoo sydämelleni:
ei ole jumalanpelkoa hänen silmiensä edessä.
Se silottelee kaiken hänen silmissään,
niin ettei hän huomaa eikä vihaa pahuuttaan."
Mutta meille Raamattu sanoo 1 Tim.4:7,8
"Harjoita itseäsi Jumalanpelkoon...
jumalanpelosta on hyötyä kaikkeen,
koska sillä on sekä nykyisen että tulevan elämän lupaus."

Onneksi Jumala jaksaa meidän kanssamme eikä lopeta työtään kesken.
Ja on siitä hyötyäkin että kohtaamme syntiä itsessämme:
"Better is the sin which humbles me, than that duty which makes me proud."
Thomas Watson
Kunhan emme vain makaa tyytyväisenä sakkamme päällä,vaan taistelemme sitä vastaan,niinpaljon kuin Jumala antaa voimaa...!

He is near...!

"The chief difference between us and the disciples, when our Saviour was upon earth, is in this: they then walked by sight, and we are called to walk by faith. They could see Him with their bodily eyes, we cannot; but He said, before He left them, "It is expedient for you that I go away." How could this be, unless that spiritual communion, which He promised to maintain with His people after his ascension, were preferable to that intercourse He allowed them whilst He was visibly with them? But we are sure it is preferable, and they who had tried both were well satisfied He had made good His promise; so that though they had known Him after the flesh, they were content not to know Him so any more. Yes, Madam, though we cannot see Him, he sees us; He is nearer to us than we are to ourselves."

-Ote John Newtonin kirjeestä Mrs G:lle

Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi!

Kol 1:19 ja 20 sanoo
"Sillä Jumala näki hyväksi,että kaikki täyteys asuisi hänessä"
ja sitten suoraan Raamattu jatkaa:
"ja että hän (Jumala),tehden rauhan hänen (Jeesuksen) ristinsä veren kautta,sovittaisi hänen kauttaan itsensä kanssa kaiken niin maan päällä kuin taivaassa".
Room 3:25 sanoo ESV:n mukaan
"Christ Jesus,whom God put forward as a propitiation by his blood..."eli Jumala pani ristille ja millaisen Jeesuksen...?

"Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
koko luomakunnan esikoinen.
Sillä hänessä luotiin kaikki,
mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvät ja näkymättömät,
olivatpa ne valtaistuimia tai herruuksia,
hallituksia tai valtoja.
Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen.
Hän on ennen kaikkea muuta,
ja hänessä kaikki pysyy voimassa.
Hän on ruumiin,seurakunnan,pää.
Hän on alku,
kuolleista nousseiden esikoinen,
jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen."(Kol 1:15-18)

Sitten tulee nämä jo edellä mainitut jakeet:
"Sillä Jumala näki hyväksi,että kaikki täyteys asuisi hänessä ja että hän,tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta,sovittaisi hänen kauttaan itsensä kanssa kaiken..."
Ja keiden puolesta hän antoi tämän "Täyteyden" ristille...?
Kol 1:21 ja 22 ESV:n mukaan:
"And you,who once were alienated and hostile in mind,doing evil deeds,he has now reconciled in his body of flesh by his death..."-meidän vieraantuneiden ja vihamielisten...!

Milloin minuun on tullut tämä ajatus,että Jeesuksella on kyllä kirkkaus ja täyteys nyt taivaassa...mutta olen unohtanut,että hänellä oli kirkkaus ja kaikki Jumalan täyteys jo ristillä,
kun hän vuodatti elämänsä ja sielunsa minun syntieni sovittamiseksi...!

"Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
(TÄSSÄ VÄLISSÄ ON RISTI)
ja teillä (minulla) on täyteys hänessä..."Kol 2:9 ja 10

Millaisen Pelastajan Jumala antoikaan!!!Todellakin:Korkeimman olen minä ottanut suojakseni!!!(Psalmin 91:9 mukaan)