lauantai 22. marraskuuta 2008

Hieman " armosta" ja muuta.

Olen alakuloisena etäisesti seurannut miten jälleen yksi luterilaisen kirkon pappi tulee julkisuuteen tällaisesta omasta henkilökohtaisesta syystään, nyt koska hän on aikeissa mennä sukupuolenleikkaukseen. Ja muut papit / teologit puolustavat häntä, kuten Jaakko Heinimäki metro lehden kolumnissaan. Ja tietenkin Heinimäki vetoaa " ilosanomaan armosta ja vapaudesta Kristuksessa". Ja hän vetoaa ettei armo olisi vain " hengellistä tunnelmaa" vaan jotakin " konkreettista". Vaikka itseasiassa hän itse jättää armon vain hengelliseksi tunnelmaksi. Koska jos ihmisten täytyy vain jatkaa synnissään, niin eihän armossa ole silloin mitään todellista voimaa!
Mutta minä luen Raamatusta seuraavaa: " Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia." ( Room.6:14) Juuri armossa siis on suurempi voima kuin lailla vapauttaa meidät synnin orjuudesta. Mutta tämä tietenkin edellyttää henkilökohtaista antautumista Kristukselle, muuten Hänen voimansa ei pääse vaikuttamaan meissä. On kuitenkin surullista, että juuri papit, joiden pitäisi olla sellaisia Jumalan edessä seisojia ihmisten puolesta, ja kenen tykö ihmiset voisivat tulla etsiessään Jumalaa, ovat nykyään niin monesti kiinnostuneita kaikesta muusta paitsi Kristuksesta ja Jumalan kunniasta. Ja kansa hukkuu, koska se ei papeissaankaan näe yhtään enempää pyhyyttä kuin tietävät itsessään olevan.
Mikä onni, että Jeesus Kristus on meidän, Hänen omiensa, todellinen ylipappi! Hän ei kamppaile seksuaalisuutensa kanssa, eikä tirkistele BB talon paljaita rintoja.
Raamattu jatkaa " Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! " ( Room.6:15)

Heinimäki sanoo muuten kolumnissaan myös näin: " Työnantajana kirkkoa koskevat aivan samat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat lait kuin muitakin työnantajia."
Varo vain helluntailiike mihin suuntaan olet itseäsi viemässä, mihin siteisiin itseäsi sitomassa...!
Eivätkö ison kirkkomme ongelmat toimi minkäänlaisena varoituksena???

1 kommentti:

  1. Täytyy aina muistaa, että kirkko on hyvin heterogeeninen laitos ja niin helluntailiikekin. Kirkosta kyllä varmaan löytyy paljon enemmän vaihtelevuutta ajattelun, vaelluksen pyhyyden, Jumalan etsimisen ym suhteen, johtuen sen jäsenyysperiaatteista. Taannoin tavattiin kutsua kirkkoa Baabeliksi. Baabel merkitsee sekoittamista: eli kirkko laitoksena oli sekoitus Jumalalta ja ihmisiltä tulleita vaikutuksia. Ja kolmantena sielunvihollinenkin oli saanut sorkkansa väliin

    Tähän tyyliin esitettiin asioita vuosikymmeniä sitten.

    Kyllä kirkon piirissä on paljon vaihtelua, eksymistä, hakemista ja "hakemattomuutta" nykyäänkin ja varmasti on meidänkin piirissämme.

    Nuo työnantajia koskevat lait ovat sellainen asia, joihin en kovin hyvin perehtynyt. Niiden takia on kyllä oltava tarkkana.
    Ikävä tilanne, jos kristillinen yhteisö tulee "sidotuksi" työntekijään, jonka elämä ja arvot eivät sovikaan yhteen yhteisön tavoitteiden kanssa.

    Tuo teemasi armosta ja sen oikein ymmärtämisestä suhteessa syntiin, on asiaa.

    Risto

    VastaaPoista